VALAISTU TIE
Maanantai 26.7.2010 - Suvi Tuominen
Viime aikoina on riittänyt valoa ja aurinkoa vaikka muille maille jakaa. Olemme kylpeneet helteisessä säässä ja pilvettömissä päivissä. Tosin siitä on ehtinyt olla jo haittaakin. Monen asunto on todella kuuma ja lämmin järvivesikään ei viilennä tarpeeksi. Hukkumistilastot ovat synkät. Autolla ajaessa aurinko häikäisee ja moni on varmasti ehtinyt palaa auringossa tänä kesänä. Siitä on terveyshaittoja.
Meidän elämässämme, kristityn elämässä, loistaa myös toisenlainen valo. Jeesus-valo. Toisin kuin auringonvalosta, siitä ei voi olla haittaa. Se ei voi vahingoittaa. Näin loppukesästä rippikoululeireilläkin tarvitaan taskulamppuja, jotta illan pimentyessä nopeammin, näkee liikkua hämärässä. Pimeässä on helppo eksyä. Taskulampun avulla löytyy oikea reitti, polku, pimeässäkin. Taskulampun valo osoittaa oikean tien, valaisee tietä eteenpäin. Se kuvaa Jeesus-valoa osuvasti. Jeesus Kristus on meidän valomme pimeydessä. Jeesusta seuraamalla pysymme reitillämme. Karttana meillä on Jeesuksen antamat hyvän elämän ohjeet: kultainen sääntö ja rakkauden kaksoiskäsky, johon tiivistyvät myös Vanhassa testamentissa Moosekselle annetut kymmenen käskyä.
Kun taskulampun kanssa kulkevaa ihmistä, katsoo kauempaa, ei erota kuin yhden valopisteen. Ihminen loistaa ympärilleen Jeesus-valoa silloin, kun Jeesus saa olla hänen elämänsä tukipilari, voima ja pelastus. Siten kristityn tuleekin kulkea elämässään, levittämässä sitä valoa myös ympärilleen.
Joh. 8:12
Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.”