Surkea päivä

Sunnuntai 1.11.2009 - Johanna Porkola

”Kyllä osaa ottaa päähän! Sataa vettä ja minun pitää pestä pyykkiä.” Murjottaen kävelen pyykkituvalle. Selkääni koskee ja mielessä kiertävät synkät ajatukset. Tällaisena päivänä muu maailma saisi hetkeksi pysähtyä ja kuunnella miten hirveää minun elämäni on.

Näen oudon pariskunnan. Suhteellisen surkeassa kunnossa olevaa katujen miestä rahaa eteenpäin romaanimies. Jossakin aivosolukon hämärässä käy ajatus: Tarvitsevatkohan nuo apua? No, jos ei kuitenkaan…” En sittenkään välty vaivalta, sillä auttava romaani huikkaa minut miehen tukitoimeen. Menen melkein vastentahtoisesti, mutta nolona, sillä en ollut tehnyt elettäkään auttaakseni. Saimme kaksissa henkilöin miehen kotiovelle. Kaverin kunto on melkoisen huono ja hän haisee vähintäänkin keskikaljalle. Mietin vimmatusti mitä miehen kämpässä on vastassa. Raahaamme miehen vaivoin sohvalleen ja huomaan kodin olevan erittäin siisti ja ”kunnollinen”. ”Ai, emäntä tulee iltapäivällä töistä.” Häpeän, sillä olin luokitellut miehen sosiaalisen järjestelmämme tehokuluttajiin. Koti viestitti muuta.

Autettu kiittelee kovasti meitä armeliaita ihmisiä. Voimat vain olivat loppuneet kesken kaiken kauppa/kaljareissun. Itse punastun häpeästä ja yritän vierittää kiitokset todelliselle auttajalle vierelläni. Poistumme ja nolona lähden pyykkejäni riiputtamaan.

Onko minulla todella hyvää syytä olla auttamatta ketä tahansa remu-eetua vain siksi, että minulla on huono päivä?  Hämmentävää, että ilman suurempaa analyysiä selkäytimeni luokittelee ihmiset tiettyihin kategorioihin. Suostun siis auttamaan vai niitä joita pidän kelvollisia avulleni. Syytänkö tästä kasvatustani vai yhteiskuntaa. Minunhan syy ei tietenkään ole… Entäs sitten tämä pappi ja kristitty minussa? Olenko pappina niin paljon vapaapäivällä, etten pysty auttamaan tiellä makaavaa? Ehkäpä tilanne oli sama ”Laupiaan samarialaisen” surullisen kuuluisalla papilla (Luuk.10:31): Hän oli vapaalla. Vai ei ole Raamattu ajankohtainen! Minä ainakin olen tavannut sen yhteiskuntamme halveksiman samarialaisen joka auttoi. Minä olin se ohi kulkeva pappi. Onneksi sentään pysähdyin, vaikkakin käskystä.