Ennen, nyt ja aina kristitty

Keskiviikko 22.7.2009 klo 9:47 - Iina Jokilaakso

Kirjeestä Diognetokselle:

”Kristityt eivät nimittäin eroa muista ihmisistä minkään maan tai kielen tai tapojen perusteella. Eiväthän he asu missään omissa kaupungeissaan, eivät puhu muista poikkeavaa kieltä eivätkä noudata eriskummallisia elintapoja- He asuvat kreikkalaisten ja barbaarien kaupungeissa sen mukaan kuin kunkin osaksi on tullut, ja noudattavat paikallisia tapoja vaatetuksessa, ruokajärjestyksessä ja kaikessa muussakin elämässään. Mutta samalla he kuitenkin osoittavat, että heidän elämänmuotonsa on ihailtava ja tunnustetusti ihmeellinen. He asuvat kukin omassa maassaan, mutta muukalaisina. He osallistuvat kaikkeen kansalaisten tavoin, mutta joutuvat kestämään kaikkea kuin muukalaiset. Jokainen maa on heidän isänmaansa mutta jokainen isänmaa on heille vieras. He solmivat avioliittoja niin kuin kaikki muutkin ja saavat lapsia, mutta eivät pane heitteille näitä, kun ne syntyvät. Heidän pöytänsä on avoin kenelle vain, mutta ei heidän aviovuoteensa. Lihassa he ovat, eivät lihan mukaan elä. Maan päällä he oleskelevat, mutta taivaassa on heidän yhdyskuntansa.”

 

Tämä pieni kuvaus on ote Kirjeestä Diognetokselle ja peräisin arvioiden mukaan aikaväliltä 50-150jKr. Kirje luetaan osaksi Apostolisten isien kirjoituksia, jotka ovat varhaisen kristinuskon piirissä syntynyttä kirjallisuutta, joka ei kuitenkaan ole päätynyt osaksi Uutta Testamenttia. Kirjoittajat eli niin kutsutut Apostolisen isät eivät olleet aivan ketä tahansa vaan esimerkiksi alkuseurakuntien piispoja tai muuten tunnettuja kristittyjä. Paljon kirjoituksia on säilynyt ja osa näistä teoksista on yhtä vanhoja kuin monet Uuden Testamentin kirjat. Kirjeestä Diognetokselle tiedämme vain sen, että vastaanottajana on ollut mies nimeltään Diognetos. Kirjeen kirjoittaja on harmiksemme jäänyt tuntemattomaksi. Mutta mitä kirjoittaja on halunnut tälle Diognetokselle kertoa?

 

Ottaessamme huomioon tekstin kirjoitusajankohdan, avautuu eteemme pieni välähdys siitä, mitä on tarkoittanut olla kristitty noin 1900 vuotta sitten. Raamatusta ja historiankirjoituksesta olemme lukeneet monista historiallisesti merkittävistä asioista, kuten vaikkapa kristillisen lähetystyön alustaja kristittyjen asemasta tuolloisessa yhteiskunnassa. Mutta eri asia on silti ajatella, miten tuon ajan kristitty mies tai nainen määritteli itsensä tai miten kristittynä oleminen näyttäytyi ulkopuolisille.

 

Jos sinä nyt vuonna 2010 kirjoittaisit kuvauksen, joka alkaisi sanoilla ”Kristityt ovat...”, miten tuon alun jälkeen jatkaisit? Mikä on olennaista kristittynä olemisessa ja mistä kristityn tunnistaa?

Kristitty on varmasti jonkin kristillisen kirkkoon tai seurakuntaan kastettu jäsen. Mutta tekeekö pelkkä kirkkoon kuuluminen meistä kristittyjä? Ehkä usko Jumalaan ja Jeesukseen sopisi vielä tarkennukseksi. Mutta voisiko kristittyä kuvailla vielä jotenkin muuten?

 

Diognetoksen kirjeen kirjoittaja kuvaa kristityt kaikin puolin tavallisiksi ihmisiksi niin ulkonäöltään, tavoiltaan, kieleltään kuin asuinpaikaltaankin. Kirjoittajan mukaan kristittyjen elämäntapa kuitenkin viittaa lisäksi johonkin erityiseen. Heillä on tiettyjä omia periaatteita, käsityksiä siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Lisäksi kristityt kokevat jotenkin eroavansa muista ja jopa olevansa muukalaisia toisten joukossa.

 

Kun me, nykypäivän kristityt, uskomme Jumalaan, Jeesukseen, Raamattuun ja kaikkeen mitä kristinuskoon kuuluu, jaamme paljon Diognetokselle kuvattujen alkukristittyjen kanssa. Sama Jumalan tahto ja Jeesuksen opetus on Raamatun ansiosta säilynyt tähän päivään asti. Viesti kaukaa antaa meillekin potkua tunnustaa: Minä olen kristitty ja ylpeä siitä! Mutta mikä on se Diognetokselle kuvailtu määrittelemätön asia joka tekee kristityn elämästä ”ihanaa” ja ”tunnustetusti ihmeellistä”?

 

Sydämessä asustava usko yhdistää kaikkia kristittyjä ja on se jokin joka tekee elämästämme erityistä ja ihanaa.. Kun ihminen uskoo Jeesuksen sovitustyöhön ja pitää Jumalan tahtoa elämänsä ohjenuorana, muuttuu usko näkymättömästä näkyväksi. Jumalan meitä kohtaan osoittama rakkaus saa ja sen pitää näkyä ulospäin! Olemme osallisia Jumalan armosta ja kaikki Raamatun lupaukset on meitä varten annettu. Mikä siis voisi uhata meitä? Voimme tuntea itsemme joskus muukalaisiksi, mutta se kertoo vain siitä että kaikki ihmiset eivät ymmärrä uskoa ja tunne Jumalaa niin kuin me teemme. Erilaisuuden tunne ei kuitenkaan lannista meitä vaan vie lähemmäs Jumalaa.

 

Kirkko ja seurakunta on se kristittyjen perhe, johon me kuulumme oman perheemme lisäksi. Niin kuin Diognetoksellekin kerrotaan, Taivas on se paikka joka on Kristittyjen toinen koti tämän maanpäällisen kodin lisäksi. Viesti kaukaa antaa meillekin voimaa todella ELÄÄ kristittynä niin että muutkin huomaavat: Palvella Jumalaa, olla hyvä muille ihmisille, kantaa huolta myös niistä joista muut eivät välitä ja omalla elämällä todistaa että Jumalan sana ON totta ja vaikuttaa yhä vielä tänäkin päivänä minunkin elämässäni!