Riparilla

Maanantai 22.6.2009 klo 18:35 - Iina Jokilaakso

Kesä on rippileirien aikaa. Hyviä muistoja seurakunnan leirikeskuksista ja uuvuttavista mutta ihanista viikoista. Seurakuntakaverit, hyvä ruoka ja leirien oma, ainutlaatuinen päiväjärjestys. Mikä olisi parempi tapa viettää kesälomaa?

 

Itse riparilaisena koko homma on ainutkertaista ja siihen liittyy jopa jännitystä. Jos suorittaa rippikoulun osallistumalla rippileirille, pitää viikon aikana olla jopa hieman skarppina ja opiskella asioita. Oppituntien lisäksi on kaikilla kuitenkin muutakin ohjelmaa, hauskaa ja rentoa yhdessäoloa.

Kun muistelemme omaa ripariamme- oli siitä sitten viisi viikkoa tai viisi vuotta- tulee ensimmäisena ehkä mieleen erilaiset ihmisiin liittyvät jutut. Kehen tutustuin, kehen ihastuin, kuka isonen oli hauska ja kuka opettaja tiukka. Parhaimmat leirimuistot saattaa olla myös jotain määrittelemätöntä hyvää fiilistä, joka on tiettyjen osatekijöiden summa mutta kuitenkin jotenkin erityistä ja selittämätöntä.

 

Se, mikä tekee riparista tai isosleiristä erityisen moniin muihin mahdollisiin leireihin verrattuna on Jumala. Leirillä keskitymme Jeesukseen, Jumalaan ja moniin muihin kristinuskoon liittyviin juttuihin. Oppitunneilta, raamiksista ja hartauksista saamme rautaisannoksen Jumalan sanaa ja opetusta. Ja vaikka kaikkea ei ymmärtäisikään juuri sillä hetkellä, on oppiminen ja uskonasioiden parissa pähkäileminen silti loppujen lopuksi paras juttu ikinä.

 

Leirillä kaiken kiireen, ohjelman ja ihmisjoukkojenkin keskellä saamme myös hengähtää. Leirillä olemme tekemisissä Jumalan kanssa ja hän kuulostelee ajatuksiamme ja tuntojamme. Jumalan läsnäolo on osa sitä upeaa fiilistä, joka usein leirillä pääsee valloilleen. Ehkä jopa sen ydin, koska ilman Jumalan mukanaoloa koko homma olisi turhaa. Jeesus sanoo ”Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” Matt.18:20. Siihen varjeluksen tunteeseen on levollista nukahtaa ja sen varassa turvallista taas herätä uuteen päivään.

 

Kun sitten leirillä laukut taas pakataan ja suunta käy kohti kotia, tuntuu haikealta jättää se kaikki kiva taakseen. Jumalan läsnäolo kuitenkin jatkuu ja hyvät muistot palauttavat ajatukset usein takaisin leirille. Vaikka emme ole enää seurakunnan leirikeskuksessa ja puhu joka päivä Jumalasta, hän kulkee meidän kanssamme. Kaiken arjen kiireen keskellä tuon läsnäolon havaitseminen vain vaatii vähän pysähtymistä. Siihen pysähtymiseen seurakunta on hyvä paikka. Kiitämme Jumalaa erityisesti niistä ihanista kavereista, joihin olemm leireillä ja seurakunnassa tutustuneet.

 

Kotijuttujen, lomailun tai koulupuurtamisen keskellä on kiva löytää joku pieni rutiini, joka vie ajatukset hetkeksi Jumalaan ja siihen hyvään tunteeseen joka hänen läsnäolostaan tulee. Vain pieni sana tai ajatus riittää. ”Kiitos kun saan tässä olla, kiitos kun saan levähtää, kiitos kun saan voimaa jolla opetella elämään...” NSV 106. Omassa rippiraamatussani on muistolauseeksi kansilehdelle kirjoitettu Room.8:38. Aina silloin tällöin siihen palaamalla on mukava muistella omaa ripariaikaa ja kiittää siitä Jumalan johdatuksesta joka on kantanut.